30. marraskuuta 2017

Mirtazapinin lopetus

Tänään olikin ahkera päivä ja tuli hoideltua asioita, huomenna jatkuu! Tuli käytyä Mäkissä, sillä Mirtazapinin lopetettuani ruokahalut katosivat lähes täysin. Toki tuli myös ostettua vähän herkkuja, että edes joku menisi alas. Lääkkeen kanssa ruokahalut olivat välillä aivan valtavat ja tuntui kuin olisin syönyt lähes koko ajan jotakin :D Keskivartalossa on vararengasta, joten pieni syömättömyys ei ole pahasta. Tuntuu kyllä oudolta, kun nykyään saa jopa muistuttaa itseään syömisestä. Näläntunnetta ei vaan yksinkertaisesti ole ja useimmiten jopa ällöttää ajatella ruokaa. Täytyy vielä lääkärin kanssa pähkäillä sitä, että olisiko pienempi annos mirtatsapiinia hyväksi tuon uuden Zybanin rinnalla. Yöt ovat nykyään unettomia, sillä unta on vaikeaa saada. Mirtazapinin kanssa se onnistui hyvin. Sen lääkkeen teho kuitenkin heikkeni mielialan kohdalla :( Vielä en ole siis Zybania aloittanut, sillä haluan selvittää vielä muutamia asioita ja saada mieltä painavia juttuja mahdollisimman paljon hoidettua, jotta tupakanlopettaminen olisi sitten se ykkösjuttu ja motivaatio olisi korkealla! Tämä kuitenkin tulee tapahtumaan pian, sillä aika moni juttu alkaa pääosin olla aika mallillaan.



Vielä pitäisi käydä jouluostoksilla ja huomenna jatkuu shoppailu muutenkin. Tavallaan odotan joulua, koska parhautta on se yhdessäolo ja jospa se jouluruokakin sitten maistuisi ;) Lyhyt teksti, mutta tuli ainakin nuo pointit esiin että mitä Mirtazapinin lopettaminen on tuonut tullessaan! Ja ei, toinen kattini ei ole noin lihava miltä kuvassa näyttää :D

25. marraskuuta 2017

Yösyöttö-elokuva

Tänään olikin pitkästä aikaa leffapäivä ja käytiin katsomassa Korjaamo-nimisessä paikassa elokuva nimeltään Yösyöttö. Sitä ei esitetä ollenkaan Finnkinon teattereissa. Yösyöttö kertoi isästä, joka jää kaksin vastasyntyneen vauvansa kanssa vaimon lähdettyä suoraan synnytyssairaalasta Espanjaan karkuun perhe-elämää. Se oli hauskaa komediaa vaikka todellisessa elämässä tuollainen tilanne olisi aivan kamala! Nauraa saatiin ja äiskä tykkäsi leffasta kovasti :) Hän ehdotti sen katsomista silloin, kun käytiin edellisen kerran leffassa katsomassa osittain äiskän kotikulmilla kuvattu Saattokeikka-elokuva. Yösyötöstä näytettiin silloin mainoksia. Seuraavaksi suunnitelmissa on käydä katsomassa uusi Tuntematon sotilas.



Otettiin ennen leffan alkua yhdet greippilonkerot. Yleensä aina julkisissa paikoissa mulla iskee kamala päänsärky ja niin se iski nytkin leffasta pois päästyämme. Otin sumatriptaania ja oksikodonia sekä pahoinvointilääkettä. Meni onneksi ohi! Saattaa olla osittain syytä tuossa greippilonkerossa, sillä en muista montakaan kertaa milloin olisin juonut sitä ilman päänsärkyä. Muutenkaan lääkitysten kanssa ei saisi alkoholia nyt ottaa ja osassa on greippi kielletty, mutta tuli tuo 0.33l lasillinen otettua. Tyttö on ollut koko viikonlopun hoidossa vaarinsa luona ja hyvin on mennyt. Oon nyt päättänytkin, että tyttö saa olla siellä kerran kuukaudessa kokonaisen viikonlopun. On ihanaa, että hänen vaarinsa hoitaa häntä innolla eikä se ole hänelle millään tavalla pakkopullaa. Jos hän ei hoitaisi tyttöä, niin en saisi kyllä käytännössä ollenkaan vapaa-aikaa. Onneksi on tuollainen ihminen olemassa! Mietin juuri myös sellaista asiaa, että miten sitä ennen veti perseet olalle aina kun oli mahdollisuus, mutta nyt se ei ole käynyt mielessäkään. Oon tainnut oppia jotakin ja kasvaa henkisesti, joten mulla on oikeus olla jopa hiukan tyytyväinen itseeni ;) Ulkonäköön en ollut tänään tyytyväinen, joten ei-valokuvauksesta-tykkäävä äiskäni saa edustaa ;D



Fiilis on ollut suhteellisen hyvä, tosin välillä pieni ahdistus iskee ihan pienistäkin jutuista. Myös pientä epätodellisuuden tunnetta on ollut, koska välillä tuntuu etten tiedä kuka olen tai millainen mä olen. Vaikeaa selittää, mutta tuntuu kuin mä vaan toimisin tehden asioita tiedostamatta sitä jollain tasolla. En osaa vastata kysymykseen, että kuka minä olen? Sekavaa tekstiä, mutta pointti on se että välillä todellisuuden rajat eivät ole selkeät. Joutuu ihan pysähtymään miettimään :D

Huomenna tyttö tulee takaisin kotiin ja odotan sitä jo nyt innolla! Varmasti neidillä on paljon asiaa, kun yrittää selittää että mitä hän on puuhaillut viikonloppuna :) Onpa ollut outoa, kun ei ole ollut sellaisia tiettyjä päivärutiineja mitä meillä tytön kanssa aina on. Nyt ei ole tarvinnut huolehtia siitä, että onko iltaisin valot tarpeeksi hämärällä, tyttären tarvikkeet lähellä yms :D Itkuhan siinä tietenkin taas meinasi tulla, kun tyttö lähti reissuun mutta tekee se omakin aika välillä hyvää. Ei tarvitse kantaa huolta muista kuin itsestään vaikka toki olen viesteillyt, että miten tytöllä on mennyt siellä. Sydäntä lämmittää, että kaikki on hyvin ja hänellä on muitakin ihmisiä ympärillään jotka hänestä välittävät <3

24. marraskuuta 2017

Happiness is seeing your kid happy

Tänään olikin hiukan erilainen päivä kuin yleensä ja tyttäreni kummitäti ja samalla hyvä ystäväni Petra sai houkuteltua lähtemään käymään Itäkeskuksessa Leikkiasema Veturissa. Se on pieni lasten leikkipaikka ja se oli ensimmäinen kerta, kun Mia-Marianne kävi sellaisessa :) Aluksi mua jännitti, koska julkiset paikat ovat mun kauhu, mutta tästä selvittyäni ainakin itseluottamus nousi! Tottakai on positiivista, että tytär voi ottaa näin kontaktia muihin lapsiin sekä tutustua heihin, kun hän ei ole vielä päiväkodissa ja en juurikaan tunne lapsiperheitä. Täytyy ottaa tapa käydä tuolla aina välillä! Käytiin samalla reissulla vilkaisemassa myös uutta kauppakeskusta Easton Helsinkiä.






 Ainiin ja sain tänään myös kivaa postia nimittäin kirjeen Afrikasta ystävältäni Virvalta! <3 En olekaan pitkään aikaan rustaillut ihan perinteistä postia, mutta nyt pääsenkin niin tekemään :)

Kun oma koti on muuttunut painajaiseksi

Oon kirjoittanut aiemminkin siitä, että millaista on elämä kun naapurina asuu sellainen ihminen, joka tyrannisoi muita pienimmistäkin asioista. Vieläpä alakerran naapuri, joka todellakin pitää kamalat koputusorkesterit pienimmästäkin kolahduksesta. Täällä linkki yhteen näistä kirjoittamistani teksteistä.

Muutamia kuukausia sitten piti irrottaa lapsen leikkikehästä pohja, sillä välillä hän innostui hetkeksi aikaa pomppimaan siinä aiheuttaen pientä meteliä. Tämä kaikki kuitenkin tapahtui päiväsaikaan ja tässä tapauksessa jopa kirjoitin naapurille lapun ilmoittaakseni, että pohja on poistettu ja pahoittelin siitä syntyvää meteliä. Hänelle on myös huomautettu ystävällisesti häneltä oveensa unohtuneista avaimista. Sellainen tilanne olisi itselle painajaista, kun unohtaisi avaimensa oveen ja joku vielä varastaisi ne ja tulisi luvatta omaan asuntoon. Jälkikäteen mietittynä inhottaa, että on pitänyt olla ystävällinen, sillä meno hänellä vaan pahenee pahenemistaan.

Viime yönä käsiä pestessä wc-käynnin jälkeen hän piti jälleen kerran tutun koputussoolonsa johon lapsikin heräsi. Sitten hän vielä keksi, että miten mukavaa on alkaa huutelemaan wc:n ilmastointikanavasta! Sieltähän hän sitten uhkaili, että soittaa poliisit jos meteli jatkuu. Mikä ihmeen meteli, eikö hän itse pidä hygieniastaan huolta? Olisivat varmaan poliisit nauraneet, sillä eihän heillä toki ole tärkeämpiä tehtäviä kuin tulla huomauttamaan pikaisesta käsienpesusta syntyneistä äänistä. Olin jo aiemmin yhteydessä isännöitsijään häiritsevästä koputtelusta jopa päiväsaikaan ja kyselin jopa tarkemmin siitä, että onko suihkussa käynnille tietty aika. Luonnollisestikin suihkussa saa käydä kellonympäri, sillä joku voi olla vaikka vuorotöissä. Minulle myös kerrottiin, että asiaa käsitellään seuraavassa kokouksessa ja että olisiko minulla kellonaikoja hänen häiritsevästä käyttäytymisestään. Liian kilttinä ihmisenä tietenkin vastasin, että kellonajat on mutta he voivat antaa asian olla mikäli koputtelu ei jatku. Juttelin myös talonmiehen sekä muiden rapun ihmisten kanssa siitä, miten hän aiheuttaa haittaa itse koko talonväelle koputtelemalla.

Musta tuntuu todella pahalta, että tää vainoaminen on jatkunut neljä vuotta eli siitä asti, kun muutin tänne. Kodin pitäisi olla turvapaikka jossa saa kuulua normaaleja elämisen ääniä. Kodin pitäisi tuntua kodilta, jonne on aina mukava tulla. Täällä se ei ole ollut niin vaan aina on se odotuksen tunne, kun pääsee muuttamaan pois. Tuntuu pahalta, koska mä muuten viihtyisin täällä vielä hetken aikaa. Kuitenkin yksi ihminen voi muuttaa asioita niin paljon, että omasta kodista tulee painajainen ja välillä tulee oltua äidin luona pitkiäkin aikoja, koska ei yksinkertaisesti uskalla olla kotona. Nyt vaan punnitsen eri vaihtoehtoja, että mitä mun pitäisi tehdä tämän asian kanssa. Otanko isännöitsijään uudestaan yhteyttä vai kirjoitanko tälle naapurille suoraan? Tosin tämä jälkimmäinen ei ole ennenkään auttanut ja aina saa pelätä, että milloin hän tulee ulkona vastaan ja kilahdan aivan täysin! Välillä tuntee aivan mieletöntä alakuloisuutta siitä, että ei saa elää kuin normaali ihminen vaan joutuu jatkuvasti pelkäämään. Välillä taas iskee kamala raivo koko ihmistä kohtaan, että jos hän tulisi siinä tilassa soittamaan ovikelloa niin varmasti tulisi kunnon tappelu. Aina vaan toivoo rauhallisempina kausina, että tilanne vielä muuttuu. Nyt tiedän, että se ei muutu kuin minun tai hänen muuttaessa täältä pois. Ja ei voi olla sattumaa, että kaikki tässä asunnossa asuneet ovat olleet hänen mielestänsä häiritseviä!

22. marraskuuta 2017

Resepti tupakoinnin lopettamiseen

Tuli nukuttua erittäin huonosti ja levottomasti sekä nähtyä valveunia koko yön ajan lääkäriaikaa edeltävänä yönä. Lääkäriltä kuitenkin sain juuri sen reseptin kuin halusinkin, täytyy vaan vielä selvittää tuosta lääkkeestä pari asiaa. Kyseessä on Zyban, bupropioni/amfebutamoni jota käytetään tupakasta vieroittautumisen lisäksi myös masennuksen hoitoon. En oo vielä käynyt hakemassa niitä, mutta kirjoittelen niistä lisää kunhan aloitan niiden ottamisen ja tupakoinnin vähentämisen ja toivottavasti lopettamisen. Haluan joskus olla yksi esimerkki heistä, jotka lopettivat tupakoinnin! :D Lääkärin tekemän testin mukaan olen erittäin riippuvainen nikotiinista :D


Viime yönä tulikin sitten valvottua ja nukahdin varmaan vasta joskus viiden aikaan aamulla. Otettiin tyttären kanssa lääkärissä käynnin jälkeen neljän tunnin päiväunet, joten se vaikutti. Varmasti olisi tullut nukuttua pidempäänkin, jos järkyttävä päänsärky ei olisi herättänyt. Mulle on lähes aina iskenyt kamala ahdistus päiväunilta heräämisen jälkeen. En edelleenkään tiedä, että mikä siinä on :D Hortonin syndrooman toteamisen jälkeen harvemmin on enää päiväunia tullut nukuttua, sillä se on yksi vaikuttava tekijä aloittamaan kipukohtauksen. Lisäksi tietenkin on kova migreeni. Päänsärky hellitti onneksi oksikodonilla. Iltaa vasten tuli virkistyttyä ihan liikaa ja tuli Lumoakin taas puunattua kuntoon :D




Tänään tuli käytyä äiskällä ja oli kyllä kamala lumisade! Tällä kertaa sentään varauduin kunnolla :D Eilen mieliala pomppi laidasta laitaan, kun lääkäriin meno jännitti ja sen jälkeen itketti ja jopa raivostutti. Se oli varmaan joku omalaatuinen helpotustunneskaala :'D Loppuillan ja yön olinkin kuin pilvissä. Tänään olo on ollut tyhjä, ei niin negatiivisia kuin positiivisiakaan tunteita. Siivottua tuli vaikka onkin ollut väsynyt olo keikahtaneen unirytmin takia. Viime yönä tai siis aamulla unenlaatu oli jälleen todella huono. Tänään en sitten päiväunia ottanut vaan päätin valvoa iltaan asti jotta saa tämän unirytmin taas korjaantumaan. Aamuksi on onneksi herätys ihmisten aikoihin, koska täytyy soittaa pari puhelua. Pian mun iltarutiinien mukainen iltakaakao nassuun ja peiton alle katsomaan telkkaria siihen asti, kunnes nukahdan :D Toivottavasti tällä kertaa ei käy alla olevalla tavalla...


20. marraskuuta 2017

How are you? Fine.

Levoton ja ahdistunut olo, koska huomenna aamusta on aika lääkärille. Tottakai silloin iltaa vasten ei meinaa väsyttää millään. Siellä siis on tarkoitus kirjoittaa jokin resepti avuksi tupakoinnin lopettamiseen. Muutenkin nykyinen mielialalääkkeeni on alkanut menettää tehonsa. Ja tämä teksti sisältää niitä ankeita ajatuksia, joten kaikkien ei välttämättä kannata jatkaa lukemista. Alla oleva teksti on kirjoitettu "räjähtävässä" mielentilassa, jolloin tekee mieli itkeä ja polkea jalkaa kuin pieni lapsi. Nyt alkaa jo helpottaa... Pari tuntia tässä on mennyt taas ihmetellessä ja tekstiä muokatessa, sillä tajusin etten voi julkaista kaikkia niitä ajatuksia mitä aiemmin pyöri päässä :]

" Pää painuksissa mainitsi hän kerran
murheistaan
Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju
nukkui pois "


" Hetken aikaa kesällä olinkin tyytyväinen uusimpaan lääkkeeseen, kun se vaikutti tehoavan. Annostusta nostettaessakaan se ei enää tunnu auttavan. Nyt ei kyllä pahemmin ole ollut kovin positiivinen mieliala vaan oon lähes koko ajan joko näkyvästi tai näkymättömästi vihainen enkä edes tarkalleen tiedä miksi. Varsinkin viikonlopun aikana iski ihan kamala alemmuuskompleksi etten oo tyytyväinen itseeni ollenkaan ja toivon suurimmalle osalle ihmisistä pahaa. Päässä vilisee ihan järkyttäviä mietteitä siitä, että miten voisin vaan kostaa asioita ja tehdä pahaa, jopa tappaa, koska kukaan ei ansaitse onnea jos en minäkään. Miksi muut kykenevät elämään elämäänsä eteenpäin ja mä vaan poljen paikallani? Jopa äänet käyvät korviin... Ihmisten huokailut, purkan mässytys, pöydän rummuttaminen... Tekis vaan mieli vääntää jokaisen niskat nurin. No ehkä ei kuitenkaan, mutta nää on niitä ajatuksia jotka puskee päähän ihan tahtomattakin. Tälle ääniherkkyydelle löysin sentään viimein nimityksen ja se on misofonia. Se oikein puhkeaa kukkaansa, jos on muutkin asiat perseellään :D Oon jopa tietoisesti välttänyt alkoholia paljon enemmän kuin ennen. Siitäkään ei ole ollut apua, turhauttavaa.
Viime päivinä on mennyt lääkkeitä yhä enemmän ja sekin tuo vaan pienen, hetkellisen helpotuksen. En tunne itseäni levänneeksi vaikka olisin nukkunut kellon ympäri. En halua herätä tähän todellisuuteen. Tottakai haluaa edes yrittää ajatella positiivisesti, että jospa huomenna löytyisi parempi lääke. Se vaan on todella vaikeaa. Lääkkeitäkin on tullut kokeiltua sen verran monia, että alkaa usko loppumaan. Haluaa uskotella itselleen, että tää maanpäällinen on sitä helvettiä ja vetämällä itsensä narun jatkoksi ei enää tarvitsisi tuntea tätä tuskaa, pakkomielteisiä pahoja asioita jotka pelkään huonoimpina hetkinäni tosissani toteuttavani. Ei vaan olisi enää mitään. Miksi tää ihmiskunta on olemassa? Miksi mä olen täällä? Miksi mielenterveysongelmat on olemassa? Niin paljon kysymyksiä, liian vähän vastauksia.

Kun mun päässä vilisi tämmöisiä ajatuksia jo 10 vuotta sitten, niin silloin olisi voinutkin vedota siihen, että se on "teiniangstia". Ei se sitten koskaan mennytkään ohi vaikka niin lupailtiin... On kokeiltu ilman lääkkeitä, lääkkeiden kanssa ja psykiatrilla käyntejä. Seuraakin se tuttu kysymys, että miksi juuri minä? Miksi näiden juttujen on oltava niin vaikeita, että oon tuhonnut monta ihmissuhdetta ja varmasti tuun tuhoamaan yhä lisää? Oon yllättynyt ja onnellinen siitä, että on muutama joka on ns. kaatanut ne seinät mun ympäriltä minne yritän itseni lukita eikä oo kaikista mun tyhmyyksistä huolimatta jättänyt mua yksin. Joskus vaan pelkään, että mitä jos mä en jaksakkaan enää yrittää. Mulla ei oo kuin yksi toive ja se on se, että saisin olla edes hetken aidosti onnellinen. Ei aina pelkkää keinotekoista lääkepöhnää. "

19. marraskuuta 2017

Writing is an exploration. You start from nothing and learn as you go.

Olin varmaan 3-vuotias, kun isä opetti mua käyttämään tietokonetta eli 20 vuotta sitten! Näin se aika vaan menee... Pienenä pelailtiin isän kanssa kaikenlaisia tietokonepelejä ja Keen 4 oli mun ehdoton lemppari :D Jo ala-asteelta lähtien aloin kirjoittelemaan sähköistä päiväkirjaa nettiin eri sivustoille, se oli hyvä ja nopeampi tapa purkaa omia ajatuksia vaikka aina ne ajatukset eivät olleetkaan kovin ruusuisia.


Aktiivisesti oon blogeja kirjoitellut n. 13-vuotiaasta lähtien, nimi vaan on muuttunut elämän varrella monet kerrat ja silloin kuvailtiin myös hauskoja videoita sen aikaisen ystävän kanssa. Ne on vieläkin tallessa! :D Nyt viimein päätin, että krisutale on mulle se sopiva nimimerkki, koska Krisu on mun lempinimi ja tale viittaa fairy_taleen_ eli tavallaan kertomuksiin. Aiempia nimimerkkejäni en paljasta, sillä niillä nimimerkeillä on vielä netissä materiaalia. En oo niitä poistanut, mutta en aio myöskään tuoda niitä esiin. Kirjoitin aiemmin myös suht aktiivisesti runoja ja mistäpä muustakaan kuin rakkaudesta? :'D


Lukioaikana perustettiin myös yhteinen blogi Petran kanssa ja tehtiin vlogeja pääosin reissuistamme ympäri Suomea, mutta nimimerkki on tässäkin tapauksessa vaihtunut monesti. Halutaan kuitenkin, että se kuvastaa meitä molempia ja omalla persoonallisella tavalla. En oo varma, että ollaanko me vieläkään hiottu sitä nimeä loppuun asti :D


Oon myös miettinyt sitä, että pitäisikö tällä pysyvällä nimimerkillä alkaa tehdä aktiivisemmin videoita kuten storytimeja, Q&A tyyppisiä juttuja tai vaikkapa jotain haasteita? Vlogeja tekee eri näköiset, ikäiset ja luonteiset ihmiset joten mun mielestä kenenkään ei kannata pelätä videoiden tekemistä, jos se kiinnostaa :) Jos kuitenkin pelkää kritiikkiä kovasti, niin silloin asiaa toki kannattaa harkita sillä sitä tulee väistämättä jossakin välissä. Kaikki eivät voi tykätä kaikista. Rakentava palaute toki on aina tervetullutta! Siltikään en ymmärrä sellaisia ihmisiä, jotka kommentoivat nimimerkin takana pelkkiä ilkeyksiä. Se on mun mielestä todella surullista, koska jotkut ottavat siitä kamalat paineet itselleen :/



Mun mielestä kaikkein hienointa on se, että voi jakaa omia tunnetiloja kaikille ja antaa neuvoja tai päinvastoin myös saada niitä! Yleensä jos mietin reissua jonnekin tai jonkin asian hankkimista, niin etsin nimenomaan mielipiteitä muiden blogeista yms :) Sellaiset kirjoitukset on hyödyllisiä, joissa kerrotaan myös jonkin tavaran huonoista puolista. Some on mulle myös tavallaan pakopaikka todellisuudesta, koska voi vain lätistä jotakin turhanpäiväistä ja unohtaa kaikki muut ympäröivät ikävät asiat. Mun mielestä on mukavaa, että muut kertovat mulle myös omista vaikeistakin kokemuksistaan. On siis hienoa antaa muille jotain ja saada siitä takaisin, jos voi olla jollain tapaa avuksi. Mun blogin suosituimmat tekstit liittyvät pääosin terveyteen liittyviin asioihin. Niissä kerrotaan esim. äidin taistelusta keuhkosyöpää vastaan ja sairastamastani Hortonin syndroomasta (sarjoittaisesta päänsärystä). En oo kuitenkaan koskaan ns. luokitellut blogiani mihinkään tiettyyn kategoriaan, koska se ei vaan onnistu! :D Kuitenkin täällä on juttuja maan ja taivaan väliltä enkä halua puristaa tätä mihinkään yhteen muottiin.



Tottakai on myös tullut törmättyä negatiivisiin asioihin, kuten juurikin niihin ilkeämmän puoleisiin kommentteihin tai häiriköintiviesteihin- ja puheluihin. Ainakin sen oon oppinut, että ei kannata "näkyvästi" ottaa kotikulmillaan itsestään kuvia, koska senkin seurauksena aloin saada ihmisiltä kuvia lähialueista ja kamalaa painostusta, että pitäisi tavata yms. Täytyy olla netissä varovaisempi ihmisten kanssa, koska tuntematta ei voi luottaa että mitä asioita lähtee leviämään. Ja sijaintiaan ei kannata vahingossakaan jättää päälle kotona ollessa, jos se näkyy selkeästi! Netissä ihmisten on todella helppoa huijata toisiaan esiintymällä kuvattomana, väärällä kuvalla ja nimellä yms. Itse en nää sellaiseen tarvetta enää vaikka joskus kirjoitinkin blogia myös anonyyminä. Oli helpompi avata kipeitä asioita, mutta nykyään en vaan nää syytä salata niitäkään "näkymättömyyden" taakse. Toki on myös niitä kokemuksia, joista ei voi kirjoittaa koska ei ole vielä itse käsitellyt kaikkea tapahtunutta. Ainiin ja loppuun mainittakoon se, että oon myös saanut somen kautta jopa todellisia ystäviä! Oon aika arka tapaamaan netin kautta ihmisiä, mutta kun siihen on päätynyt yhteisymmärryksessä, niin kokemukset ovat olleet pääosin hyviä :)

18. marraskuuta 2017

It's the little things in life

 
 Nyt sain taas hetken aikaa kaipaamani Lumo-koiran takaisin kotiin :D Se on aina niin, että jos ei ole koko eläinjengi saman katon alla, niin olo on tyhjä ja jotain puuttuu! Ollessani äiskällä se heitti koipensa mun päälle ja lähtöpuuhia tehdessä se oli ensimmäisenä ovella lähtemässä mukaan, pitihän se sitten ottaa :D Se on koira, joka hyväksyy vain tietyt ihmiset lähelleen ja kaipaa omaakin rauhaa. Vähän kuin mä! :D
 



Käytännöllinen keksintö on mun mielestä lemmikkiportti, jolla saa tiloja jaettua. Mia-Mariannen tepastellessa ympäriinsä ja Lumon ollessa sisällä tilat on pakko jakaa. Lumo ei nimittäin tykkää äkkipikaisista liikkeistä ja niitähän Mia-Marianne tekee, koska on pieni eikä ymmärrä että kaikki eivät voi tykätä kaikista. Kesäisin ja lämpimillä ilmoilla Lumo tykkää olla paljon parvekkeella. Laku taas on luonteeltaan sellainen, että ei yhtään säikähdä Mia-Mariannen mennessä halaamaan sitä tai nukkumaan sen kainaloon. Lumo ja Laku ovat tässä asiassa keskenään kuin yö ja päivä. Kissoille on mun mielestä tärkeää olla myös omia paikkoja, joihin ne pääsevät kosketusta karkuun mikäli eivät siitä tykkää. Justus hyväksyy paijailua Mia-Mariannelta enemmän kuin pikkukisu-Justiina. Lemmikkiportit ovat käteviä myös siitä, että kissat pääsevät käyttämään kaikkia tiloja ketterästi. Niillä on myös oma korkea puu ja vikkelästi löytävät myös muut piilopaikat.
 



Tuli loihdittua muutama päivä sitten pastariippuvaisena spagettivuokaa, tosin en syönyt siitä kuin pienen annoksen vaikka hyvää olikin :) Pakko saada tämä ruokavalio pysymään suunnitelmissa. Siihen tuli siis pätkittyä spagettia, sipulia, jauhelihaa, valkosipulimaustetta, spagettikastikepussi, tomaattia, mustapippuria ja juustoraastetta. Ehkä musta vielä kokki tulee... Tai sitten ei! :D Pasta tulee aina olemaan mun ikuinen ongelma! Äiskän kämppä tuli myös koristeltua joulukoristeilla, musta ne on ihania vaikkei joulun aika vielä olekaan! Kuitenkin jo pimeää, niin kaikki valot ja muut piristävät. Äiskän luona olisi jälleen kerran viihtynyt pidempäänkin, koska siellä ei ahdista samalla tavalla kuin kotona. Toki kisujen takia oli pakko palata kotiin ja heti ensimmäisenä oli alakerran naapuri koputtelemassa tänne yläkertaan kotiinpaluun kunniaksi :D Tänään äidille iski huono olo, koska sädehoidon haittavaikutukset... Mutta eteenpäin mennään, hauskaa viikonloppua kaikille! <3



14. marraskuuta 2017

Just breathe

Nyt taas vähän sellasta fiilispohdintaa... Hehkutinkin, kun olin aiemmin liikenteessä ilman rauhoittavia. Tänään sitten alkoi paniikki puskea päälle jo viedessä koiraa ulos. Siitä kuitenkin tuli selvittyä ja äiskälle lähtiessäni ajattelin, että eiköhän sekin matka taitu. Se kuitenkin on vain reilu kilometri. En ollut aamusta alkaen tyytyväinen ulkonäkööni millään tasoa ja tottakai siinä sitten tulee vastaan muiskuttelevia duunareita :D Tuntui, että mun kasvot lehahti aivan punaiseksi kiukusta, kun mietin että minkä tason hampuille ne viheltelee yms, kun näytin omasta mielestäni ihan järkyttävälle. Siitä siis päivän ensimmäinen kiukku, että teki mieli ottaa  kuokka käteen ja iskeä kalloon :D Joo, ei sais puhua näin rumasti, kun kyse on niin pienistä asioista jotka vaikuttavat suuresti väärällä hetkellä.



Äiskällä tuo olotila tasoittui jonkin verran ja unohdinkin koko rauhoittavat. Matka oli kuitenkin kamala, että odotin vaan että pääsen hissiin vetämään henkeä rauhassa. Tärisytti ja pulssi oli ihan kamala! Tottakai hississäkin tuli naapuri vastaan pistävine hajuvesineen, että se siitä hengenvedosta :D Syöpäpoliklinikalla kaikki meni hyvin ja aiempien potilaiden myöhästelystä huolimatta äiskä pääsi sädehoitoon ajallaan. Päänsärkyjä ja huimausta voi kuulemma esiintyä viikon tai parin päästä. Seuraava kontrollikäynti onkin sitten vasta ensi vuoden puolella.



Fiilikset huipentuivatkin sitten, kun odottelin bussia että pääsisin kotiin. Kiukutti jokainen ihminen ja tottakai siinä pysäkillä sitten oli sellainen ihminen josta en oo koskaan välittänyt ja yhtä vähän hän minusta :D Ärsytti jopa kyseisen tyypin ääni, että tuntui fiiliskäyrä tippuvan yhä alemmas. Onneksi ei ollut pitkä matka, mutta kotiin tullessa teki vaan mieli lysähtää maahan ja itkeä sillä hetkellä tuntunutta kurjaa elämäänsä :D Piti tottakai alkaa siivoamaan. Yleensä mua ei kiinnosta muiden naapureiden elämänäänet pätkän vertaa, mutta jopa rapussa kuuluvat äänet ärsyttivät sillä hetkellä. Kun sitten viimein pääsin suihkuun, niin nämä kaikki tämän päivän ajatukset tasoittuivat. Sitten se välähti, että ei tämä päivä ole sen erikoisempi kuin muutkaan päivät eli kaikki on hyvin :D Joskus vaan se väsymyspiikki iskee kunnolla eikä jaksaisi tehdä tavallisia arkipäivän asioita. Selvisin siis ilman rauhoittavia vaikka tänään se ei olisi niinkään ollut kannattavaa, oli sellainen fiilisten vuoristorata taas :D Viime yönä isäkin vieraili taas unissa, joten jo herätessä olo oli kummallinen. Edellisiltana tuli myös pohdittua kaikenlaisia some-juttuja, mutta oli vaan todettava että jokainen tekee itse päätökset ja se kaikki paska on myös otettava vastaan mitä tulee. Ei ikinä voi tietää, että kuka lukee omia tekstejä, katsoo omia videoita tai kommentoi niihin.

Kuten aiemminkin sanottu, niin sanasta syöpä on tullut meille sellaista arkipäivää, että sille voidaan äiskän kanssa jopa joskus nauraa. Kaikki eivät tätä ymmärrä, mutta niin se on. Siitä voidaan puhua eikä sitä salata. Osaa arvostaa elämän pieniä asioita eikä aina stressata niistä kaikkein turhimmista. Tällaista ei kukaan koskaan haluaisi kokea, tää on siitä huolimatta ollut avartava juttu kun miettii elämää.


Onneksi lapsen isä on hoitanut lasta, jotta oon päässyt olemaan kaikessa mukana. Jos en olisi mukana, niin kaikki asiat tuntuisivat vierailta ja enemmän pelottavilta. Onneksi ympärillä on muutama ihana ihminen, jotka ovat siinä pysyneet eivätkä lähteneet. En enää päästä lähelleni helposti. Ei se määrä, vaan laatu <3 Tottakai on sellaisia ihmisiä ja asioita, ettei mene päivääkään heitä/niitä miettiessä. Siihen ei vaan voi itse vaikuttaa, että olisi jokin formatointipainike joka poistaisi kaikki muistot ja tunteet. Ehkä tässäkin auttaa aika tai tapahtuneet asiat on ainakin helpompi työntää syrjään eikä tunne enää esim. vihan tunteita niin voimakkaasti. Kaikesta tulee vain yhdentekevää. Ehkä joku päivä, mä en tiedä! Enkä ehkä haluakaan tietää, jos niin ei olekkaan. Oon vaan sellainen persoona, joka ei unohda asioita helposti ja siellä ne ajatukset silti taustalla pyörii :D Laitetaas pari fiilikseen sopivaa biisiä!


13. marraskuuta 2017

Autumn is a second spring when every leaf is a flower

Just aloin miettimään, että kun ihmiset valittavat kaamosväsymystään, niin mulla taas on parempi olo ja enemmänkin kevät/kesä ahdistaa valoisuudellaan. Multa kysyttiin postausta liittyen juurikin kaamosväsymykseen, mutta varioidaan vähän ja keskitytään viileän ja pimeän ajan hyviin puoliin :D Toki kesässäkin on hyvät puolensa, kun ei esimerkiksi tarvitse pukeutua useampaan vaatekerrokseen! Olisin kaikesta huolimatta kuitenkin itse kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia vaikkapa kirkasvalolampuista, että ovatko ne auttaneet juurikin tästä pimeydestä kärsiviä tai aamuheräämisissä yms? :D


Mutta jos ajatellaankin syksyä ja talvea positiivisessa mielessä, niin mun mielestä hyvä puoli on esim. juurikin tuo pimeys, koska tuntuu jollakin tapaa vapauttavammalta liikkua hämärässä, kun kukaan ei nää niin kunnolla kuin juurikin kesän valossa. Aina ei vaan jaksa laittautua ja haluaa vaan vetää hupun päähänsä ja olla huomaamaton :D Jollain tapaa tuo pimeys tuo myös tunnelmaa ja talveen yhdistää joulun sekä uuden vuoden. Voi laittaa kivoja valoja ja kynttelikköjä! Kesällä harvemmin tulee myös takkeja pidettyä, niin mikäpä siinä kun voi viileämmillä ilmoilla näyttää myös hyvältä se kiva lempitakki päällä :D Ja kaikki ihanat talvikengät! Mun lempparit on edelleen mun valkoiset karvakengät, jotka harmi kyllä alkavat olla siinä pisteessä, että ne eivät enää palvele kunnolla että varpaat säilyisivät kuivina :D Syksyssä myös pidän vesisateista, jos on varautunut sateenvarjon kanssa. Ehkä tää myös jollakin tapaa liittyy näihin erakoitumiskausiin, kun välttämättä sadekeleillä ei ole niin paljon ihmisiä liikkeellä :D Joo, hyvä minä...


Sehän on myös totta, että kun on kylmä niin lämmin ruokakin maistuu paremmin. Mun ehdottomia lemppareita on keitot enkä oo vielä törmännyt yhteenkään sellaiseen josta en pitäisi. Ja ei, tällä ei kuitenkaan tarkoiteta alkoholia vaan ihan ruokaa! :D Mikä onkaan vaikka talvisen kävelylenkin jälkeen parempaa, kuin käpertyä viltin alle syöpöttelemään jotain hyvää tai juoda vaikkapa kaakaota? Kesäisin ei muuten kaakaokaan maistu samalla tavalla kuin kylmemmillä ilmoilla. Ja elukat, on aivan ihanaa kun ne tulevat viereen nukkumaan <3









Nyt tulikin tavallaan vietettyä hiukan pikkujouluja  jo tähän aikaan :D Tuli siis väsättyä hiukan jouluisia herkkuja ja pakko myöntää, että pian ne on syöty! Hyvää isänpäivää myös myöhässä kaikille iseille! <3